perjantaina joku itki ensimmäistä kertaa. 'mikä sillä on?', kysyi kolmevuotias, silitti hellästi pientä päätä ja peitteli lämpimästi kippuraiset jalat. minä näin lauantaina vilahduksen vielä sinisistä silmistä ja tunsin pienten sormien tarttuvan omaani. tänään nyytti ja äiti ovat kotiutuneet ja totuttelevat rakkauden täyttämään yhteiseen arkeen. kun minä olin pieni ja nukahtelin sinne tänne, äitini varmisti aina ensimmäiseksi että minulla oli peitto päälläni, itse ajattelin tehdä ystävän pienokaisen kanssa samoin. tervetuloa seikkailuun lapsonen, maailma on huikaiseva paikka, eikä vähiten siksi että sinä liityit seuraamme.
10 comments:
Kuinka sinä osaat sanuakin nuan hianosti sen lisäksi että otat hianoja kuvia?
Tubbs
tästä tuli hyvälle mielelle :)
Onnea ja iloa koko perheelle + lähipiirille!
Hienoja tunteita. Pienet vauvat on ihmeellisiä. Kun katsoo vauvaa silmiin voi niistä nähdä käsittämättömän viisauden.
Rakkautta, iloa ja onnea teille kaikille!
Mööki ilostui varmasti tästä(kin) kirjoituksesta.
voi Leena. ♥
okei tiesin että valokuvaat aika pirun nätisti mutta että kirjotatkin pysähdyttävällä tavalla.....
niiiiice.
monta kiitosta kaikille kommenteista.
suuria tunteita, pieniä arkipäivän tarinoita, näin on hyvä.
Sinä ja sinun peittosi, täkkisi, vällysi ja kaikki muutkin! <3
Tervetuloa seikkailuun, nimenomaan. Eikä todella vähiten siksi että sinäkin liityit seuraamme pikku koltiainen. Huihai. Tapaisimmepa pian! kiitos tästä.
Post a Comment