introitus.

en tiedä miksi muut kuvaavat mutta minä kuvaan koska minun on pakko. valokuvaus on minulle tapa tallentaa ja muokata todellisuutta, kertoa tarinoita ajasta ja paikasta, määrittää maailmaa ja neuvotella omaa paikkaani kaiken keskellä. rakastan työtäni ja kuvatessa tunnen oloni täysin vapaaksi. minua kiehtoo se miten demokraattinen ja samalla niin haastava formaatti valokuvaus on, aina ei tarvita maailman monimutkaisimpia välineitä hyvän kuvan ottamiseen, joskus taas yksinkertaisinkaan visio ei onnistu ilman parhaita välineitä. olen kovin onnellinen reissatessani pienen ja pinkin tyttöpokkarini kanssa ja vain räpsiessäni menemään, töissä taas hikoilen ison ja raskaan rungon ja tuhottoman painavan linssin kanssa. kamera on minulle kuin peto, joka pitää kesyttää. se vaatii eikä jätä rauhaan. pitää olla asioista mieltä ja päättää miltä haluaa niiden näyttävän. mieleisensä kuvan saaminen on kuin pala taivasta ja sitä seuraa euforinen olo, joka ohimennessään jättää tyhjäksi ja pakottaa aloittamaan alusta. tämä blogi syntyi tarpeesta saada kommunikoida asioita nopeammin ja vapaammin kuin lehtien sivuilla tai kuvastojen julkaistuttua. toivon että ihmiset katsoisivat kuviani vilpittömin mielin ja avoimin sydämin. antaisivat niiden kertoa omaa tarinaansa ja liittäisivät niihin myös omiaan. ja jos joku innostuisi myös katsomaan omia kuviaan uudella tavalla, tai ottamaan itse kuvia, olisin maailman onnellisin poika.

rakkaudesta valoon ja varjoon.

mikko